Matthew Parker on ison talonpoikaisperheen nuorin poika. Koska talo ja maat menivät miehen vanhimmalle veljelle, piti Matthewn löytää itselleen uusi elanto. Koska pienestä kylästä ei löytynyt mitään, joutui Matthew muuttamaan Greengrassin laitamilta maan pääkaupunkiin. Onneksi täältä hän sai pian töitä varakkaampien perheiden puutarhurina.
Matthewn mukana kaupunkiin muutti hänen vaimonsa Rebecca. Rebecca on ujo ja hiljainen mutta hän valloitti silti naapurissa kasvaneen Matthewn sydämen jo lapsena. Rebecca rakastaa miestään myös eikä malta odottaa että saa kasvattaa ison lauman lapsia miehensä kanssa.
***
-Eihän sinun tarvitse vielä lähteä? Täällä on aina niin ikävää olla yksin, Rebecca sanoi ja hautautui tiukemmin miehensä syliin.
Matthew otti Rebeccan pehmeän käden omaansa ja suukotti sitä hellästi. Rebecca henkäisi, hän rakasti miehensä pehmeitä huulia jotka alkoivat vaeltaa pitkin hänen vartaloaan.
-Eiköhän herttuan puutarha malta odottaa sen aikaa että vietän laatuaikaa rakkaan vaimoni kanssa, Matthew sanoi ja suuteli Rebeccaa uudelleen, uudelleen ja uudelleen.
***
Lopulta Matthewn oli jo aivan pakko lähteä töihinsä. Rebecca kulutti aikaansa ruokaa laittaen, taloa siivoten ja pientä puutarhaansa hoitaen. Matthew oli yrittänyt saada vaimoaan tutustumaan uusiin naapureihin mutta Rebecca oli liian ujo tutustuakseen uusiin simeihin ja muutenkin hän vietti aikaansa mieluummin itsekseen silloin kun Matthew oli poissa kotoa.
Pian talo on täynnä lapsia, meidän lapsia, Rebecca ajatteli ja katseli tyhjää ruokapöytää.
Ikuiselta tuntuneen odottelun jälkeen Rebecca vihdoin kuuli hevosvaunun äänen kantautuvan ulkoa. Hän ryntäsi ovelle ja odotti siinä niin kauan että näki Matthewn vihdoin kävelevän taloa kohti.
Matthew pääsi juuri ja juuri portaat ylös kuistille, kun Rebecca jo kapsahti miehensä kaulaan.
-Minun oli niin kamala ikävä.
-Niin minunkin, Matthew vastasi hymyillen ja suukotti hellästi vaimoaan.
Iltapalalla Matthew kertoi päivästään ja Greengrassin aatelisista kuulemistaan tarinoista Rebeccalle, joka aina mielellään kuunteli miehensä tarinointia.
He eivät malttaneet edes riisua päällysvaatteitaan kun vihdoin pääsivät makuukammarinsa puolelle. Rebecca tunsi olevansa kuin sulaa vahaa miehen riisuessa hänen vaatteitaan ja tämän käsien tutkiessa aina yhtä lempeästi ja aina yhtä hellästi vaimonsa vartaloa.
***
Rebecca siivoili taloa tuttuun tapaan. Matthew oli taas töissä, tällä kertaa hoitamassa kuninkaallisten isoa puutarhaa. Mies oli epäillyt että hän pääsee kotiin vasta iltamyöhään, mutta Rebecca oli luvannut odottaa miestään kotiin aivan kuten ennenkin.
Kun kaikki päivän työt oli tehty, Rebecca teki itselleen kylvyn ja sukelsi raukeana lämpimään veteen.
Kello oli jo paljon, mutta Matthew ei vielä ollut tullut kotiin. Rebecca kohensi tulta ja katseli mietteliäänä tulen loistetta uunissa. Vaikka kaiken olisi pitänyt olla hyvin, hän oli rakastamansa miehen kanssa naimisissa ja heillä oli kaunis koti mutta Rebecca tunsi silti olonsa surulliseksi. Hän kaipasi jo omaa lasta, vauvaa, heidän rakkaudestaan syntynyttä hedelmää.
Matthewn saapuminen sai Rebeccan mielen piristymään ja surulliset ajatukset katosivat, kun hän tunsi miehensä karkeiden käsien ottavan hänet lämpimään syleilyynsä.
Matthew vaistosi että Rebecca oli surullinen ja osasi kyllä hyvin arvata mistä se johtui. Matt yritti piristää vaimoaan hauskoilla tarinoillaan ja saikin aina naisen huulille kauniin hymyn, mikä lämmitti miestä tämän sisuskaluja myöten.
***
Rebeccalla ei kuitenkaan olisi ollut aihetta suruun, sillä onni oli ollut suotuisa ja nainen huomasi pian odottavansa lasta, minkä lääkärikin naiselle vielä varmisti. Rebecca ei ollut kuitenkaan arvannut kuinka vaikeaa aikaa alkuraskaus tulisi olemaan. Pahoinvointi oli jatkuvaa ja tuntui ettei mikään suupala pysynyt hetkeäkään hänen vatsansa sisällä.
Onneksi kultainen Matthew oli vaimonsa tukena ja turvana. Miehensä tuella Rebecca oli varma siitä että selviytyisi kaikesta ja sitten heidän onnensa saisi viimein täyttymyksensä.
***
Matthew harjoitteli uutta laulua viulullaan iltaa varten. Pienen lisätulon toivossa mies kävi silloin tällöin kievarissa soittamassa vanhoja isältään oppimiaan lauluja. Eihän sieltä saanut kuin pennosia mutta vähäkin lisätulo oli tarpeen perheen kasvaessa.
Raskaus oli jo pitkällä ja Rebeccan vatsaa koristi sievä kumpu. Matthew silitteli vaimonsa vatsaa ja tunsi kuinka pikkuinen vauva liikkui äitinsä sisällä.
-Koittakaa nyt levätä, sinä ja vauva. Minä yritän päästä tulemaan takaisin kotiin niin pian kuin mahdollista.
Matthew suuteli vaimoaan, nappasi viulunsa oven vierestä ja suuntasi talliin valjastamaan hevosta kärryn eteen. Rebecca meni ulko- ovelle ja vilkutti miehelleen kun tämä lähti töihinsä.
Alkuraskauden pahoinvointi oli onneksi ollutta ja mennyttä ja Rebecca saattoi viimein kunnolla nauttia raskaudesta. Hän valmisti illallista ja jutteli samalla pienelle vauvalleen, kertoillen tälle tarinoita omasta perheestään, hänen ja Matthewn kotikylästä ja tietenkin Matthewsta, jota parempaa isää heidän tulevalla pienokaisellaan ei voisi olla. Mikään ei voi mennä enää pieleen, Rebecca ajatteli hymyillen ja silitteli vatsaansa.
***
Raskauden loppuvaiheessa Rebecca ei enää jaksanut hoitaa rakasta puutarhaansa joten Matthew oli ottanut sen hoitamisen omalle vastuulleen. Kukkien kastelu oli hyvä keino siirtää ajatukset muualle yhä lähenevämmäksi käyvästä synnytyksestä. Mattilla ei ollut mitään kokemusta asiasta, olihan hän ollut ison perheensä kuopus, mutta hän toivoi ja uskoi asioiden järjestyvän hyvin ja olihan lääkärikin vain lyhyen kävelymatkan päässä.
Yhtäkkiä Matthewn ajatukset katkaisi aukinaisesta makuuhuoneen ikkunasta kuulunut Rebeccan vertahyytävä kiljaisu.
-REBECCA! Matthew tipautti kastelukannun ja juoksi sisälle, missä häntä odotti näky jota hän ei koskaan unohtaisi.
***
Matthew istui vaitonaisena, silmät vielä punoittaen itkusta ja väsymyksestä. Mielessä pyöri edelleenkin eilisillan tapahtumat. Mutta miten voisinkaan unohtaa! Matthew parahti, kun hän palasi mielessään eiliseen. Hänen korvissaan kaikui vieläkin hänen oma kauhunsekainen karjahduksensa kun hän oli löytänyt Rebeccan makaamassa verilammikossa makuukamarin lattialla. Onneksi Matt oli toennut nopeasti ja lähtenyt hakemaan lääkäriä. Lääkäri oli ajanut hänet pois makuukamarista, vaikka Matthew oli yrittänyt vastustella. Sen jälkeen aika oli tuntunut vain matelevan. Talossa oli kammottavan hiljaista, aina joskus hiljaisuuden rikkoi kamarista kantautuva Rebeccan vertahyytävä huuto ja sen jälkeen oli taas hiljaista. Sellaista hiljaisuutta Matt ei halunnut kokea enää koskaan. Ja sitten, ovi oli avautunut ja lääkäri oli antanut hänelle surkeasti itkevän, pienen ja verisen vauvan. Matthew oli yrittänyt kysellä vaimonsa voinnista, mutta lääkäri oli vain vakavana kohautellut olkapäitään ja palannut takaisin huoneeseen sulkien oven takanaan. Matt oli katsellut pientä lastaan mutta ei pystynyt tuntemaan oloaan onnelliseksi. Miten olisin voinut iloita uudesta elämästä, kun rakkaani taisteli hengestään oven toisella puolen!?
-Matt... Matthew havahtui ajatuksistaan Rebeccan heiveröiseen ja hauraaseen ääneen. Vaimosi pelastui täpärästi, se oli pienestä kiinni, niin lääkäri oli Matthewlle sanonut. Tämän kuultuaan Matthew oli rynnännyt makuukamariin ja oli siitä asti valvonut vaimonsa unta, hän oli tarkkaillut lakkaamatta vaimonsa hiljaa ylös-alas liikkuvaa rintakehää, aivan kuin jos hän sulkisi hetkeksikään silmänsä, Rebecca olisi poissa.
-Mi- Mitä on tapahtunut... Matthew...
-Älä yritä nousta rakas. Sinä olet vielä heikko synnytyksen jäljiltä.
Matthew nousi tuoliltaan ja meni lähemmäksi katsomaan vaimoaan.
-Synnytyksen?
Yhtäkkiä Rebeccan sumuiseen mieleen kohosi hatara muistikuva pienestä itkevästä vauvasta, jonka jostain ilmestynyt lääkäri kiikutti pois huoneesta ja hänen ulottuviltaan.
-Vauva... Matt, missä vauva on... Minun pitää päästä katsomaan miten vauva voi...
Rebecca yritti nousta sängystä mutta hänen voimansa eivät siihen vielä riittäneet.
-Rauhoitu kulta. Vauva on kunnossa ja tuossa viereisessä huoneessa. Minä käyn hakemassa hänet.
Matthew ei viipynyt kuin hetken ja pian hän tuli huoneeseen sylissään pieni vauva.
-Rebecca, meillä on nyt pieni tytär.
Pikkuinen punahiuksinen tyttölapsi, jolla oli äitinsä silmät, oli saanut nimen Marilla.
-Minä nimesin hänet Marillaksi, äitisi mukaan, niin kuin puhuimme. Matthew toi Marillan Rebeccan luokse ja antoi varovasti vauvan äitinsä syleilyyn. Katsellessaan vaimoaan ja tytärtään Matthewn mielessä kummitteli lääkärin sanat, mutta vielä ei ollut oikea aika kertoa asiaa Rebeccalle.
***
Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan Rebecca toipui kovasta koettelemuksestaan ja kun pikkuinen Marilla oli parin kuukauden ikäinen, oli Rebeccakin jo lähestulkoon kokonaan toipunut. Matthew tiesi että hänen pitäisi ottaa asia puheeksi mutta hän ei pystynyt siihen. Miten hän voisi rikkoa toisen onnen niin kamalalla uutisella? Matthew oli vain ajatellut ja siirtänyt huonon uutisen kertomista kerta toisensa jälkeen. Eräänä päivänä kertomisen aika oli viimein koittanut.
-Etkö sinä voisi jäädä tänään kotiin ja viettää tämän päivän vaimosi ja tyttäresi kanssa?
Matthew oli ollut pakkaamassa tavaroitaan tulevaa työpäiväänsä varten kun Rebecca oli tullut keskeyttämään miehen puuhat. Nainen tarttui sievästi miehen käsistä kiinni ja hymyili sievästi.
Rebecca silitti miehensä poskea ja suuteli tätä hellästi.
-Minä olen miettinyt... Marillakin on jo iso tyttö ja minä olen toipunut... Eikö olisikin ihanaa saada Marillalle pieni sisko tai veli?
Matthew huokaisi, hän tunsi kuinka suuri kivi painoi hänen sydäntään. Enää asian kertomista ei voisi siirtää.
Rebecca ihmetteli kun Matthew pyysi vakavan häntä istumaan viereensä.
-Se ilta kun Marilla syntyi... se oli elämäni kamalin päivä, Matthew sanoi ja huokaisi raskaasti.
-Mitä tarkoitat?
Rebecca sanoi kummissaan.
-Sinä... sinä melkein kuolit sinä yönä.
-Minä en muista siitä illasta oikein mitään mutta miksi sinä kerrot minulle tästä kaikesta juuri nyt?
Rebecca katsoi miestään edelleen yhtä hämmästynyt ilme kasvoillaan.
-Rebecca... Lääkäri sai sinut täpärästi pelastetuksi. Ilmeisesti... jotain on pahasti vialla etkä saa enää missään tapauksessa tulla uudelleen raskaaksi. Lääkärin mukaan seuraava raskaus on hengenvaarallinen eikä hän välttämättä pysty enää sinua pelastamaan.
-Tarkoitatko? Tarkoitatko... etten voi saada enää lapsia!?
Matthew vain nyökkäsi ja hän tunsi epämääräisen palan kasvavan kurkkuunsa kun hän katseli Rebeccan epäuskoista ilmettä.
Samassa Rebeccan mieleen palautui hataria kuvia siitä illasta. Hän muisti sen kaiken veren määrän ja sen kamalan kivun, jollaista hän ei ollut ennen kokenut. Sitten hän muisti lääkärin huolesta vääristyneet kasvot kun tämä yritti epätoivoisesti saada Rebeccan ponnistamaan. Kamalat muistot palautuivat kuin hyökyaaltoina Rebeccan mieleen.
Yhtäkkiä Rebecca alkoi voida pahoin ja hän ryntäsi toilettiin oksentamaan ja itkemään. Matthew yritti mennä vaimonsa perään mutta tämä ei halunnut miestä lähelleen. Rebecca halusi olla vain yksin.
Yhä itkuisena Rebecca meni Marillan huoneeseen ja nappasi pienen tyttärensä syliinsä.
-Ainokaiseni, aarteeni. Äiti pitää sinusta hyvää huolta, en anna mitään pahaa tapahtua sinulle.
Matthew oli odottanut vaimoaan koko ajan lastenhuoneen oven ulkopuolella. Jonkun ajan kuluttua, punasilmäinen ja vakava ilmeinen Rebecca tuli esiin.
-Minä muutan Marillan huoneeseen. Ainakin joksikin aikaa kunnes tyttö kasvaa isommaksi. Haluan pitää huolen ettei hänelle satu mitään.
Matthew yritti koskea vaimoaan mutta Rebecca väisti miehen kosketusta. Siinä samassa Marilla alkoi itkeä likaista vaippaansa ja Rebecca ryntäsi sen enempää miehelleen puhumatta pientä lastaan hoitamaan.
Matthew tunsi suolaisten ja kirvelevien kyynelten valuvan pitkin hänen poskiaan. Miten kaikki oli mennyt näin pieleen? Miksi heidän onnensa ja rakkautensa oli murskattu, miksi vain sirpaleet olivat jääneet jäljelle?
***
Seuraavassa osassa:
***
Huh, näin on saatu ensimmäinen kierros vihdoin päätetyksi. Tämän osan oli tarkoitus ilmestyä jo aikoja sitten mutta aivan kuten suurin osa teistä tietää niin Vuodatuksen huoltokatko pisti suunnitelmat uusiksi. Seuraavalla kierroksella olisi luvassa ainakin lisää vauvoja, romantiikkaa, uusi perhe... No loput saattekin tietää vain lukemalla ;)
Näin kierroksen päättymisen kunniaksi olisi mukavaa kuulla vähän teidän mielipiteitänne, joten kehittelin (vaivaksenne) muutaman kysymyksen. Muunkinlainen kommentointi on aina piristävää:
Mitä pidit ensimmäisestä kierroksesta?
Mitä odotat seuraavalta kierrokselta eniten?
Lempihahmosi?
Lempiperheesi?
Mutta ennen kuin päästän teidät kommentoimaan, luvassa olisi pieni yllätys. Jos kaipaatte lisää luettavaa niin alla olevasta kuvasta pääsette tutustumaan Sol Solariin.
Nyt kommentoimaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti