Tässä näette Greengrassin nykyisen hallitsijan, kuningas Charles III:nen. Charles on lempeä ja iloluonteinen, kuitenkin järkevä ja looginen hallitsija. Vaikka Charles on pidetty kansan keskuudessa, hänen suosionsa ei yllä edesmenneen isänsä Albert IV:n aikanaan nauttimaan suosioon kansan keskuudessa.
Kuninkaan palatsiin muutti vastikään läheisen kuningaskunnan prinsessa Mirabella Von Hanson. Mirabella on surumielinen ja ylidramaattinen mutta kiltti. Mirabellan isä on luvannut hänen kätensä Charlesille, virallisesti he eivät ole kuitenkaan vielä kihloissa. Charles on sydänjuuriaan myöten jo rakastunut Mirabellaan, Mirabella itse taas ujostelee hiukan miestä.
Mirabellan mukana linnaan muutti Sofia, nyt kuninkaanlinnan vakituinen palvelija. Koska Greengrassin talous on huonossa jamassa niin kuin muuallakin maailmassa, kuninkaalla ei ole vielä varaa palkata Sofialle apulaisia, joten toistaiseksi tämä joutuu hoitamaan taloa yksin.
***
Mirabella lepäsi makuuhuoneessaan pitkän päivän jälkeen ja oli kutsunut Sofian seurakseen. Tässä uudessa maassa vain Sofia oli hänelle ennestään tuttu ja muistutti häntä huolettomista ja onnellisista hetkistä entisessä kodissa.
Samaan aikaan Charles oli alakerrassa pelaamassa vähän shakkia, kuninkaanhan oli hyvä pitää loogiset taitonsa kuosissa! Hän mietti Mirabellaa, nainen oli vihdoin täällä hänen kanssaan! Toivottavasti tämä kotiutuu, Charles halusi että Mirabella kokisi Greengrassin uudeksi kodikseen, varsinkin kun vanhaan kotiin ei tainnut olla enää mitään asiaa…
- Isän piti myydä suurin osa perheen koruista, minäkään en saanut pitää edes yhtä sormusta, Mirabella selitti harmitellen Sofialle. Hänen perheensä oli joutunut maanpakoon kun jatkuva kapinoiden aalto oli saavuttanut hänen kotimaansa ja ajanut kuningasperheen pakosalle.
- Onneksi Hänen Ylhäisyytensä lupasi majoittaa teidät prinsessa ja ottaa minut töihin, ilman tätä työtä olisin saattanut joutua vaikka köyhäintaloon. Sofia sanoi. Mirabella katsoi palvelijaa kummissaan, hän ei ollut koskaan edes kuullut köyhäintalosta, hän oli vain surkutellut korujensa puutetta ja nyt häntä hävetti oma lapsellisuutensa.
Aikansa juteltuaan Sofia pyyti lupaa poistua, hänen pitäisi vielä siivota ja laittaa ruokaa. Sofian poistuttua, Mirabella kääntyi ja meni ikkunaan katsomaan uutta kotiaan. Tästä tulisi minun kotini, hän ajatteli, jos kuningas vain vielä kosii minua. Voisihan olla että kuningas ei enää haluaisi häntä puolisokseen, maanpaossa elävää prinsessaa.
Mietiskeltyään aikansa, Mirabella tuli olohuoneeseen ja löysi sieltä pianon. Vieläköhän minä muistan miten tätä soitetaan, hän mietti ja alkoi soittaa. Pian sulosoinnut täyttivät koko huoneen. Charles oli työhuoneessaan kun kuuli pianon äänen. Hän lopetti shakin peluun ja tuli olohuoneeseen, istui varovasti tuolille ja nautti Mirabellan soitosta. Onpa hän niin kaunis tuossa, Charlesin posket punoittivat hiukan ja sydän alkoi tykyttää nopeammin. Tuota lumoavampaa näkyä hän ei ollut nähnyt koskaan.
Päivä kääntyi lopulta iltaan ja oli illallisen aika. Charles pyysi Sofian heidän seurakseen syömään ja tämä suostui mielissään, kun ei halunnut ensimmäisenä iltanaan uudessa kodissa syödä yksikseen keittiössä.
- Toivottavasti vanhempani ja veljeni pääsivät turvallisesti perille. Heidän piti pukeutua valeasuihin ja istua junassa tavallisten simien puolella jottei heitä vaan tunnistettaisi.
- He ovat varmasti turvassa, prinsessa Mirabella. Jos heille olisi sattunut jotain sinulle tai minulle olisi ilmoitettu heti.
Charles ja Mirabella juttelivat tuntikausia, ilta oli jo kääntynyt yöksi mutta parivaljakko vaan ei halunnut nukkumaan. Parilla oli paljon samoja mielenkiinnon kohteita, nytkin he keskustelivat säästä.
- Minä rakastan talvea, eteenkin lunta. Mikään ei ollut hauskempaa lapsena kuin leikkiä lumessa, Mirabella kertoi innoissaan.
- Minäkin rakastan lunta. Pienenä minusta oli hauskaa tehdä lumiukkoja linnan piha täyteen.
Lopulta väsymys alkoi painaa molempia ja hyvin vastahakoisesti pariskunta siirtyi portaiden alapäähän. Mirabella katseli Charlesia punastellen.
- Ööh… Kiitos kun annatte minun ja Sofian asua täällä… hyvää yötä Teidän Ylhäisyytenne.
- Prinsessa Mirabella, kuten sanoin isällenne, minulle ei tuota mikään sen enempää iloa kuin että saan auttaa teidän perhettänne ja erityisesti sinua hädän hetkellä. Ja pyydän, sanokaa minua Charlesiksi.
Mirabella katsoi miehen lempeisiin silmiin ja tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän. He katsoivat toisiaan jonkun aikaa kunnes Mirabella lopulta nielaisi syvään ja löysi puhekykynsä uudelleen.
- Selvä… Charles… Ja tekin voitte kutsua minua Mirabellaksi.
- Mikään ei tekisi minua juuri nyt onnellisemmaksi kuin saada kutsua sinua Mirabellaksi. Hyvää yötä, kaunis prinsessa Mirabella, mies sanoi hymyillen ja hipaisi naisen poskea sormellaan ennen kuin nousi portaat ylös huoneeseensa. Mirabellan sydän tuntui työntyvän rinnasta läpi, hän kokosi itseään hetken ennen kuin seurasi miestä yläkertaan omaan huoneeseensa.
***
Charles yritti lukea päivän lehteä mutta hän ei pystynyt keskittymään lehteen ollenkaan. Mirabella oli asunut kuninkaan palatsissa jo jonkin aikaa ja Charles oli nauttinut naisen seurasta paljon. Tänään hovissa hän oli saanut kuitenkin apulaiseltaan huolestuttavia uutisia. Hovissa oli alkanut kiertää sitkeä huhu että Mirabella ja Charles olisivat alkaneet käyttäytyä epäsiveellisesti keskenään ja jos tieto menisi Mirabellan isän korviin tämä saattaisi evätä heidän avioliitto aikeensa estääkseen tyttärensä joutumasta häpeään siveettömän kuninkaan kanssa.
Charles oli ollut raivoissaan kuullessaan juorun. Kuka kehtaa esittää tuollaisia valheellisia väitteitä! Mutta samalla Charles tiesi mitä hänen pitäisi tehdä, eikä aikaa ollut enää hukattavana. Charles sulki lehden ja lähti viemään sitä takaisin työpöydälle.
- Mirabella, minulla olisi sinulle asiaa.
Mirabella nosti hymyillen katseensa kirjastaan. Hän oli lukenut ihanaa romanttista kirjaa ja kuvitellut sen pääosiin itsensä ja Charlesin…
- Tietenkin Charles. Minä laitan vain tämän kirjan takaisin hyllyyn.
Mirabella nousi ylös ja Charles istuutui takaisin sohvalle.
Voi miten paljon minä rakastankaan häntä! En kestä jos hänen isänsä ei suostukaan enää liittoomme, sitten en mene naimisiin ikinä sillä vaimokseni en ota ketään muuta kuin rakkaan Mirabellani.
- Mirabella, minä lähden joksikin aikaa matkalle.
Nainen vakavoitui heti. Mitä, ei kai hän vain ole jo kyllästynyt minuun? Lähteekö hän hakemaan parempaa morsianta jostain toisesta kuningaskunnasta!?
- Matkustan isäsi luo ja kysyn häneltä sinun kättäsi.
Mies näytti edelleen huolestuttavan vakavalta, olikohan joku vialla? Ei kai isä ole perumassa lupaustaan?
Charles nousi sohvalta ja Mirabella nousi hänen perässään. Mies otti Mirabellan käsistä kiinni ja vihdoin hänen vakavat huulensa taipuivat varovaiseen hymyyn.
- Toivon kovasti että isäsi ei ole muuttanut mieltään… Toivon enemmän kuin mitään muuta, että pidät minusta Mirabella ja jos et haluakaan naimisiin kanssani, pyydän että sanot sen minulle suoraan.
Miehen haikea katse sai palan tarttumaan Mirabellan kurkkuun. Hän ei pystynyt puhumaan mutta yritti hymyillä miehelle rohkaisevasti. Pian Charleskin taas hymyili.
***
Seuraavana aamuna koitti Charlesin aika lähteä kosiomatkalleen. Mirabellakin oli noussut aikaisin saadakseen hyvästellä miehen.
Hymyssä suin Charles hipaisi naisen poskea.
- Mirabella, minä rakastan sinua. Olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan, sanoi isäsi mitä tahansa.
Charles katsoi naista vielä kerran syvälle silmiin ennen kuin hänen oli pakko lähteä.
- Kyytini tuli, minun on mentävä nyt Mirabella, mies sanoi. Hän tarttui naista käsistä ja yhtäkkiä rohkaistuneena painoi naisen syliinsä.
Mirabella rutisti miestä kovasti, hän ei olisi halunnut tämän lähtevän.
Lämpimät kyyneleet silmistään valuen Mirabella katsoi miehen perään. Vihdoin hän sai rohkaistuksi itseään sanomaan mitä hän ajattelee.
- Minä rakastan sinua, Charles Greengrass. Aina ja ikuisesti.
Mutta liian myöhään, Charles oli jo liian kaukana eikä enää kuullut Mirabellan sanoja.
***
Seuraavat pari viikkoa kuluivat Mirabellan mielestä hitaasti. Isä oli kieltänyt Mirabellaa ottamasta yhteyttä, sillä hän pelkäsi vielä tyttärensä joutuvan vaaraan. Charleskin oli joutunut suuntaamaan matkalleen salaa. Mirabella yritti kuluttaa aikaansa, mutta hän oli vaipunut masennuksen syvään alhoon heti kun Charles oli lähtenyt. Mitä jos Charles luulee etten minä rakastakaan häntä? Jos isä ei suostukaan, mitä minä teen? Pääsikö Charles perille turvallisesti? Onkohan hän kunnossa? Onkohan perheeni kunnossa?
Sofia alkoi huolestua entistä enemmän emäntänsä voinnista. Nytkin tämä tuijotti ikkunaa, ei edes puhunut mitään, tuijotti vaan. Tuo ei ole tervettä, hän ajatteli.Kuningashan tulee takaisin, ei tämä ikuisuuksia ole poissa. Mutta Sofia tiesi Mirabellan olevan vain tuon luontoinen, vähän ylidramaattinen, olivathan he sentään kasvaneet yhdessä.
- Prinsessa Mirabella, katoin meille tänne ruokaa. Söisittekö vähän?
- Mitäh… Mirabella sanoi aivan kuin horroksesta heräten.
- Tein meille ruokaa, tulkaa syömään, Sofia sanoi lempeästi kuin lapselle.
- Ruokaa… Pitäähän sitä kai syödäkin joskus… Mirabella mutisi itsekseen ja käveli kohti ruokasalia.
Sofialla itsellään oli kamala nälkä ja hän suorastaan kauhoi ruokaa lautaseltaan. Mirabella vain näykki omaansa, hänellä ei ollut nälkä mutta ymmärsihän itsekin ettei näännyttämällä itseään saisi Charlesia kotiin yhtään sen nopeammin. Naiset ruokailivat hiljaisuuden vallitessa, Mirabella ei ollut oikein keskustelutuulella.
Ruokailun jälkeen Mirabella meni lempipaikalleen, olohuoneen nurkkaan soittamaan pianoa. Hän purki kaiken huolensa soittimeen ja palatsissa kaikuikin haikean romanttiset sävelet. Soitettuaan tuntikausia, Mirabella meni nukkumaan, uneksien rakkaastaan.
***
Charlesin lähdöstä oli kulunut pari viikkoa. Mirabella oli uupunut yläkerran aulan sohvalle, vietettyään jälleen yhden päivän murehtien. Yhtäkkiä alakerrasta kuului juoksuaskelten ääntä. - Prinsessa Mirabella, prinsessa Mirabella! Hänen Ylhäisyytensä on palannut kotiin!
Kuin sähköiskun saaneena Mirabella nousi sohvalta ja lähti juoksujalkaa kohti alakertaa. Charles on tullut vihdoin kotiin, oli Mirabellan ainoa ajatus sillä hetkellä.
Charles ehti juuri ja juuri sisälle, kun Mirabella ryntäsi portaat alas ja rutisti miehen tiukkaan syleilyyn.
- Minä rakastan sinua Charles, hän sai vihdoin sanotuksi.
Miehen huulet kaartuivat leveään hymyyn. Mitään noin kaunista hänelle ei ollut kukaan koskaan sanonut.
- Mirabella rakkaani, isäsi ei ollut muuttanut mieltään ja nyt minulla on virallisesti hänen lupansa kosia sinua.
Mirabella oli sanoinkuvaamattoman onnellinen, kiitos isä, hän ajatteli hymyillen.
Sofia oli laskenut Charlesin kylvyn, johon tämä mielellään meni pitkän matkan jälkeen. Kylvyssä hän mietti kaikkea, Mirabellaa, typeriä huhuja jotka kaikeksi onneksi eivät olleet päässeet Mirabellan isän korviin, naisen rakkaudentunnustusta ja mikä tärkeintä, Charlesin huoneen pöydällä olevaa sormusrasiaa jossa odotti vanha kihlasormus jota Greengrassin kruununperilliset olivat käyttäneet jo satoja vuosia. Hänen äitinsä oli aikanaan kihlattu sillä ja nyt olisi Charlesin aika kosia sormuksella tulevaa morsiantaan. Pieni hymynkare väreili miehen huulilla.
Kylvyn jälkeen Charles meni olohuoneeseen jossa jännittynyt Mirabella häntä odottikin. Pari halasi toisiaan kiihkeästi, molemmilla oli ollut toisiaan niin kova ikävä.
Lopulta Charles meni polvilleen ja hymyillen avasi rasian missä suvun vanha sormus kiilteli kauniisti. Mirabella henkäisi, hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä kaunista sormusta. - Prinsessa Mirabella Annalise Elisabeth Von Hanson, tuletko aviovaimokseni ja suotko minulle kunnian jakaa elämäni kanssasi?
-Kyllä!
Mirabella sanoi hetkeäkään epäröimättä ja varoen asetteli kihlasormuksen sormeensa.
-Teit minusta juuri Greengrassin onnellisimman miehen,
Charles sanoi ja katseli naista. Voi miten kauniisti se kiiltelee, se on kuin tehty hänen sormeensa,Charles ajatteli.
Kihlauksen jälkeen pari jakoi ensisuudelmansa. Ensimmäisen monista.
***
Välttääkseen enää uusien huhujen syntyä, Charles halusi järjestää häät mahdollisimman pian. Tämä lyhyt aika meni vauhdilla, hääjärjestelyjä tehtiin kiireellä, mutta huolella. Nyt Sofia oli mennyt torille ostamaan tarvikkeita hääruokia varten. Torilla hän tapasi paljon kiinnostavia simejä, muun muassa kauppiaan poika Gullikiin ja Greengrassissa ohikulkumatkalla olleeseen Amatiukseen.
Häitä edeltävä ilta meni Sofialla täysin häiden valmisteluihin. Vielä yölläkin hän teki ruokaa häitä varten, sitä piti olla runsaasti tarjolla olihan kyseessä sentään kuninkaalliset häät.
***
Hääpäivän aamuaurinko paistoi kirkkaasti. Viimeiset koristeet oli saatu paikalleen ja kaikki oli vihkiäisiä vaille valmista.
Sulhanen oli omassa huoneessaan valmistautumassa pitkää päivää varten. Vielä viimeiset kurkkaukset peiliin ja kohta pitäisikin mennä vieraita vastaanottamaan.
Sofia puki päälleen eilisiltana torilta löytämänsä puvun, eihän se mikään Vucci ollut mutta Sofialle juuri sopiva.
Myöskin morsian valmistautui kohta alkaviin juhliin. Mirabellan puku oli Charlesin Amiriikasta ostama lahja morsiamelleen. Puku oli Mirabellan mielestä kaunein koskaan hänen näkemänsä ja nyt jo hän toivoi kovin näkevänsä tulevaisuudessa omat miniänsä tässä samassa puvussa.
Sofia asetteli vielä viimeisiä ruokia pöytään kun ensimmäiset vieraat alkoivat saapua. Hääjuhla oli virallisesti alkanut. Myös tavallinen kansa sai juhlia häitä, kuningas oli päättänyt häidensä kunniaksi päivän olevan kansallinen vapaapäivä.
Häät olivat alkaneet ja perinteiden mukaan, Mirabella saapuisi juhliin vasta vihkimisen alkaessa. Hän katsoi kelloa, sekunnit tuntuivat kuin tunneilta. Menisipä aika pian ja hän saisi vihdoin rakkaan Charliensa miehekseen.
Pian olikin vihkiäisseremonian aika. Charles odotti morsiantaan vihkikaaren alla ja ylväästi astellen Mirabella käveli tulevan miehensä luo.
Pariskunta loi toisiinsa onnellisia katseita. Pian he olisivat vihdoin mies ja vaimo.
- Minä, Charles Albert William III, otan sinut Mirabella Annalise Elisabeth vaimokseni ja lupaan rakastaa sinua elämämme myötä- ja vastoinkäymisissä lopunelämääni.
- Minä, Mirabella Annalise Elisabeth, otan sinut Charles Albert William III miehekseni ja lupaan rakastaa sinua elämämme myötä- ja vastoinkäymisissä lopunelämääni.
Avioliiton sinetöi tietenkin ensimmäinen suudelma avioparina.
Vihkimisen jälkeen juhlallisuudet jatkuivat ruokailulla. Mirabella ja Charles ottivat molemmat isot palat Sofian heille tekemää hääkakkua.
Osa vieraista jäi vielä ulos juhlimaan ja seurustelemaan, osa taas liittyi tuoreen avioparin seuraan. Puhe kävi pöydässä vilkkaana ja puheenaiheita oli monia kuten vaikkapa markiisitar Newington, joka oli juuri synnyttänyt esikoisensa.
Lopulta pitkä päivä oli vihdoin ohitse. Tuore kuningaspari palasi kotiin kierrettyään koko Greengrassin tervehtien alamaisiaan. Palatsin pihalla Charles nappasi tuoreen vaimonsa syliinsä ja rutisti tätä hellästi. Kuinka kauan minä olenkaan tätä päivää odottanut ja vihdoin olemme naimisissa!
Pian aviopari olikin siirtynyt makuuhuoneen puolelle. He eivät malttaneet enää pitää näppejään erossa toisistaan vaan antautuivat kiihekään suuteluun.
Mistä seurasi vähintään yhtä kiihkeää muhinointia.
Ja kenties seuraava kruununperillinen sai samalla alkunsa…
Seuraavat päivät ja viikot pari omistautui vain toisilleen. Charles vähensi töitään hetkeksi, jotta voisi viettää aikaa tuoreen vaimonsa kanssa. Tämä aika kului lähinnä makuuhuoneen puolella, missä pariskunta vietti kaiken aikansa vain nauttien toistensa seurasta.
Ja jokainen yö he nukahtivat sylikkäin, iloiten saamastaan onnesta ja rakkaudesta.
***
Niin kuin arvata saattaa, teoilla on seurauksensa. Mirabella oli jo useana aamuna tuntenut itsensä huonovointiseksi ja taas tänä aamuna hän löysi itsensä tuijottamasta vessanpyttyä. Aluksi hän oli luullut saaneensa jonkun taudin mutta muitakin oireita oli ilmestynyt ja Mirabella tajusi että kyseessä taisi olla jotain ihan muuta.
Charles oli odottanut huolissaan oven toisella puolella. Hymyillen Mirabella halasi aviomiestään.
- Voi Charlie rakas… minä taidan olla raskaana.
- Mira rakkaani, annoit minulle juuri parhaimman lahjan mitä kuvitella saattaa. Voi kuinka paljon minä sinua rakastan.
- Ja minä sinua.
***
Osa Charlesin työtä oli pitää hyvät välit Greengrassin aatelissukuihin ja mies olikin puhelimessa jonkun kanssa lähes päivittäin. Nyt Charles jutteli markiisin kanssa eikä malttanut olla puhumatta kuinka onnellinen oli.
Hovilääkäri oli vahvistanut Mirabellan raskauden. Alkuraskauden pahoinvointi oli kadonnut mutta tilalle oli tullut jatkuva nälkä ja väsymys. Mirabellan löysi yleensä joko ruokailemasta tai nukkumasta.
Ja raskauden edetessä kasvoi myös Mirabellan vatsakin. Mirabella rakasti pientä vatsakumpuaan jota hän aina hellästi silitteli.
Charlesistakin oli hauskaa silitellä vaimon pientä vatsaa ja puhua pikkuiselle.
- Kuuletko pikkuinen? Täällä puhuu isäsi, me emme äidin kanssa malta odottaa nähdä millainen sinä olet mutta ethän pidä kiirettä. Me jaksamme kyllä odottaa. Isi ja äiti rakastavat sinua kovasti.
Charles ja Mirabella suutelivat toisiaan onnellisina. Mikään ei voisi pilata tätä onnea.
Mutta samalle illalle Charles sai vielä puhelun. Kiihtynyt miesääni puhui Charlesille.
- Teidän on pakko tulla… seuraukset voivat olla vakavat… ilman apuanne…
- Minä tulen.
Charles sanoi huokaisten. Hän ei olisi halunnut jättää raskaana olevaa vaimoaan mutta valtakunta tarvitsi kuningastaan.
Charles istuutui nojatuolille miettiväisenä. Mirabella käveli ohitse ja Charles väänsi huulilleen tekohymyn, jottei nainen huomaisi minkään olevan vialla. Hän ei halunnut kertoa vaimolleen vielä mitään, Mirabella huolestuisi vain turhaan. Toivottavasti Mira pärjää ilman minua, kun huomenna lähden, en tiedä milloin palaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti