-Aiaia, sattuu... Voih Amatius, olisitpa sinä täällä...
Mutta mies ei ollut joten Augusta joutui synnyttämään heidän lapsensa ihan yksin. Onneksi synnytys oli helppo ja pian pikkuinen tyttövauva lepäsi äitinsä sylissä.
Amanda Augustantytär, joka oli saanut hiustenvärinsä molemmilta vanhemmiltaan ja silmiensä värin äidiltään.
-Tervetuloa maailmaan, Amanda!
***
-Onko sinun ihan pakko jo lähteä? Etkö voisi jäädä vielä edes hetkeksi?
Emily suukotti miestään ja painautui tiukemmin tämän syleilyyn. Jacob suuteli vaimonsa kaulaa, käsiensä vaeltaessa levottomana pitkin naisen alusasun peittämää vartaloa. Miehen oli käytettävä kaikki tahdonvoimansa ettei hän vain alkanut aukoa korsetin nyörejä ja hellästi hän irrottautui vaimonsa otteesta.
-Et arvaakaan kuinka vaikealta tuntuu jättää sinut mutta minun on mentävä. Kuninkaan oikeana kätenä minun on oltava koko ajan paikalla varsinkin nyt, kun Charles itse joutuu olemaan poissa hovista. Ja tiedäthän sinä herttuan. Hän tarkkailee tekemisiäni kuin haukka. Jos teen hänen mielestään yhdenkin asian väärin...
Jacob puisteli päätään.
-No, kai minun sitten on päästettävä sinut lähtemään.
Emily sanoi muka pettyneenä. Jacob kaappasi vaimonsa syliinsä ja heitti kikattavan Emilyn sängylle.
-Kun palaan illalla, otamme menetetyn ajan takaisin.
-Lupaatko?
-Lupaan.
Markiisien ilonpito kantautui avointen ovien läpi alas palvelijoiden huoneistoon, missä Augusta yritti epätoivoisesti jatkaa keittokirjansa lukemista. Mutta vaikka kuinka hän yritti olla ajattelematta asiaa, pieni kateus nosti jälleen kerran päätään. Miksi elämän pitää olla näin epäreilua? Augusta olisi halunnut vain olla Amatiuksensa luona ja kasvattaa Amandan yhdessä miehen kanssa, onnellisena perheenä. Kun naisen usko meinasi pettää hän haki aina lipastostaan Amatiuksen viestin ja Augusta luki viestin uudelleen ja uudelleen. Ja niin hän teki nytkin ja miehen sanat lohduttivat häntä, taas kerran.
Augustan ajatukset katkesivat, kun viereisessä huoneessa kuului palvelijakellon kilinää. Hän meni saman tien katsomaan mihin huoneeseen häntä tarvittiin. Lastenhuoneessa nuoriherra kaipasi lastenhoitajaa, joten Augusta sai hetkeksi unohtaa omat murheensa.
Saatuaan Edwardin tyytyväisenä päiväunilleen, Augusta riensi katsomaan pientä tytärtään, joka jo kaipasikin äitiään. Saatuaan puhtaat vaipat ja vatsansa täyteen ruokaa, Amanda jokelteli ilosta äitinsä sylissä, mikä sai Augustan sydämen täyttymään onnesta. Ehkä meidän asiamme eivät olekaan niin huonosti. Me olemme onnellinen perhe ihan kaksistaankin.
***
Kun Jacob oli poissa, Emily vietti aikaansa pianon äärellä. Aatelisnaiselle soveliaista harrastuksista, piano oli markiisittarelle kaikista rakkain. Hän olisi saattanut viettää vaikka koko päivän rakkaan pianonsa äärellä.
-Ei kai nyt sentään.... oletko ihan varma? Minä taas kuulin, että...
Emily ei kuitenkaan voinut vastustaa juoruilua. Ja rakas pianokin jäi silloin toiseksi, kun Emilylla oli jotain mehevää kerrottavaa muille aatelisrouville.
Palattuaan kotiin, Jacobin oli aloitettava poikansa opettaminen. Pitihän tulevan markiisin oppia tärkeät taidot tulevaisuutta ajatellen.
Edward ei olisi sillä hetkellä halunnut tehdä mitään muuta kuin leikkiä lempileluillaan taitojen opiskelun sijaan ja sen nuori markiisinalku teki isälleen harvinaisen selväksi.
Jacob ei kuitenkaan antanut poikansa kiukuttelulle periksi. Ja monta yritystä ja erehdystä myöhemmin, hän sai Edwardin sanomaan ensimmäisen sanansa.
-Mitenköhän kuningas palkitsee sinut kaikesta vaivasta? Sinähän käytännössä hallitset koko valtakuntaa nyt, kun kuningas on poissa. Ehkäpä hän antaa meille jotain kauniita jalokiviä... tai lisää maita... tai ehkäpä hän antaa meille uuden arvonimen! Eikö herttuatar Newington kuulostaisi sangen mainiolta?
-Tuskinpa mitään noista, rakkaani. Mutta uskoisin, että hän tulee jotenkin muistamaan perhettämme. Ja mitä tahansa se onkaan, herttua tulee olemaan vihreänä kateudesta.
Syötyään pari vetäytyi omaan rauhaansa
-Muistatko mitä lupasin aamulla?
-Muistan,
Emily sanoi ennen kuin veti miehensä suudelmaan.
***
Augusta oli herännyt jo varhain ja hän meni ensitöikseen katsomaan, oliko yläkerran lastenhuoneessa jo herätty. Ja siellähän Edward jo odottikin kärsimättömänä pääsyä pois kehdostaan. Augusta nosti taaperon pois kehdosta ja puki vaatteet tämän päälle. Edward ei vain millään olisi malttanut pysyä aloillaan vaan kurkotteli jo lelujaan kohti.
-Pian pääset leikkimään mutta sitä ennen syödään vähän aamiaista. Sitten jaksat leikkiä vaikka koko päivän.
Saatuaan Edwardin syötettyä, Augustan oli kiiruhdettava tekemään aamiaista ennen markiisiparin heräämistä. Samalla kuitenkin pikkuinen Amanda alkoi itkeä likaista vaippaansa, joten äidin velvollisuudet kutsuivat.
-Kunhan kasvat isoksi, niin äiti opettaa sinut kelpo palvelijaksi. Sitten saat auttaa raihnaista äitiäsi taloudenpidossa, vai mitä sanot?
Augusta heijasi vauvaansa ja pian tämä nukahti. Hän laski hellästi pikkuisen omaan kehtoonsa ja kiiruhti jatkamaan töitään ja ehti juuri ja juuri valmistaa aamiaisen ennen markiisiparin heräämistä.
Emily oli juuri istuutumassa aamiaispöytään, kun hän tunsi vauvansa ensipotkut. Markiisitar oli ollut riemuissaan huomatessaan odottavansa toista lasta, Edward kun olisi kohta jo kouluikäinen.
Olisitpa sinä tällä kertaa pikkuinen tyttö, Emily ajatteli ja silitteli hellästi vatsaansa.
Illalla markiisiperhe kokoontui juhlistamaan Edwardin syntymäpäiviä. Huoleton taaperoaika olisi pian ohitse ja lapsuus uusine seikkailuineen odotti nuorta markiisia.
Jacob katsoi ylpeänä pientä poikaansa ennen kuin puhalsi kynttilät Augustan leipomasta kakusta.
Markiisi Edward Wimington.
***
Pian myös Augustan pienessä perheessä vietettiin juhlia. Augusta oli halunnut juhlistaa ainokaisensa ensimmäistä syntymäpäivää ja leipoessaan Edwardille syntymäpäiväkakun oli hän samalla tehnyt omallekin lapselleen kakun.
Edward oli halunnut tulla juhlistamaan hoitajansa lapsen syntymäpäiviä, mikä oli ilahduttanut Augustaa kovin. Ja niin, äitinsä ja Edwardin kannustamana pieni Amanda juhli syntymäpäiviään.
Amanda Augustantytär.
-Heippa, Amanda. Minun nimeni on Edward. Osaatko sanoa Edward?
-Ed...Ed.. Eddy!
-Heh, Eddy käy ihan yhtä hyvin.
-Eddy, Eddy!
Augusta katsoi lasten leikkimistä hyvillä mielin. Hänestä oli vain hyvä, jos Amanda ystävystyisi tulevan isäntänsä kanssa. Se kun oli hyvin harvinaista, yleensä palvelusväki oli kuin ilmaa isäntäperheelleen.
Eddy ja Amanda leikkivät vielä jonkun aikaa kunnes salongista kantautui Edwardia etsivän Emilyn huuto.
-Minun pitää mennä nyt, mutta lupaan leikkiä kanssasi taas huomenna.
Edward taputti Amandaa päälaelle ja lähti juoksemaan äitinsä luo. Amanda yritti lähteä seuraamaan Eddya mutta Augusta nappasi konttaavan taaperon syliinsä ennen kuin tämä ehti karata pois palvelijoiden tiloista.
-Edward leikkii kanssasi varmasti taas huomenna. Mutta mitäs syntymäpäiväsankari sanoo jos mennään nyt leikkimään äidin ostamalla uudella lelulla?
Amanda taputti innoissaan käsiään yhteen ja Augusta suukotti tytärtään hellästi otsaan.
***
Emily oli nautiskelemassa aamiaisestaan, kun synnytyspoltot iskivät täysin yllättäen. Aivan kuten viimeksikin, lapsi oli tulossa maailmaan niin kovaa vauhtia ettei lisäapua ehditty hälyyttää ja Augusta joutui toimimaan emäntänsä kätilönä.
Synnytys oli ollut nopeasti ohi ja Emily sai hellittäväkseen pienen poikavauvan.
Nuoriherra Timothy Newington.
***
Aivan kuten oli luvannutkin, Edward kävi leikkimässä Amandan kanssa joka päivä aina koulusta tultuaan.
-Eddy! Eddy!
Amanda hihkui riemusta aina pojan nähdessään.
Eddien lähdettyä tekemään kotitehtäviään jäi Amanda leikkimään äidiltään saamallaan syntymäpäivälahjalla mikä viihdytti tyttöä aina siihen asti, että Augusta ehti töiltään tulla katsomaan tytärtään.
Amandan kanssa leikkiminen sai Edwardin aina hetkeksi unohtamaan kuinka kamalaa koulussa oikein oli. Ujoa ja hiljaista poikaa kiusattiin jatkuvasti eivätkä opettajat puuttuneet asiaan mitenkään. Pojat ovat poikia, oli Edward kuullut rehtorin tokaisevan toiselle opettajalle, joka oli nyökytellyt myöntyväisesti. Eikä Eddy uskaltanut puhua asiasta vanhemmilleenkaan, hän ei halunnut tuottaa näille pettymystä. Niinpä hän vain yritti olla välittämättä, kun taas kerran isommat pojat tönivät ja varastivat hänen muistiinpanovälineensä. Ehkä kaikki muuttuu, kun kasvan isoksi...
***
Augusta yritti pidätellä haukotusta, joka yritti väkisin karata väsyneen naisen huulilta hänen hoitaessaan pikku Timothya. Päivät olivat pitkiä, kun hänen piti muiden palvelijantöidensä ohessa hoitaa markiisien vauvaa ja omaa taaperoaan. Augusta odotti jo milloin Amanda kasvaisi isommaksi, jotta hän voisi aloittaa tyttärensä opettamisen. Amandasta tulee Newingtoneille vielä hyvä palvelijatar, hän ajatteli laittaessaan Timothyn takaisin päiväunilleen.
Jacob piti aina huolen siitä, että hänellä riitti aikaa käydä katsomassa nuorinta lastaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Välillä miehen mielessä kävi pieni huolestunut ajatus, miten pikkuinen pärjäisi aikuistuttuaan. Edward perisi aatelisarvon ja kartanon laajoine maa-alueineen, nuoremman pojan pitäisi pärjätä paljon vähemmällä. Jacob pystyi vain toivomaan, että pojat eivät riitautuisi keskenään, kun häntä ja Emilya ei enää olisi.
Augustalla ja Amandalla ei ollut mielessään huolen häivääkään. Augusta ikävöi yhä Amatiusta mutta suloinen tytär sai aina naurullaan äitinsä unohtamaan kaiken surun ja haikeuden.
***
Aika tuntui melkein kuin juoksevan ja niin eräänä kauniina kesäpäivänä markiisien perheessä juhlittiin pikku Timothyn ensimmäistä syntymäpäivää.
Emily katsoi ylpeänä vieressä, kun Jacob puhalsi kakun kynttilät sammuksiin. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan yhtä onnelliseksi kuin nyt, juhliessaan miehensä ja poikiensa kanssa.
Nuoriherra Timothy Newington.
Isä ja äiti olivat ostaneet pienelle pojalleen lahjaksi valtavan määrän leluja ja Timothy vietti koko päivän uusien lelujensa äärellä.
Illalla Jacobilla ja Emilylla oli hieman kahdenkeskistä aikaa minkä he käyttivätkin hyödykseen. Salaa Emily toivoi tulevansa pian taas raskaaksi, hän toivoi niin kovasti pientä tytärtä lisäksi muuten niin täydelliseen perheeseensä.
***
-Emily, tule jo! Vaunut odottavat jo pihalla!
Jacob hoputti vaimoaan, joka vielä laittautui yläkerrassa. Markiisipari oli lähdössä kruununprinssin syntymäpäiväjuhliin, minne kaikki tärkeimmät aatelissuvut oli kutsuttu.
-Anteeksi, että hoputin mutta en halua, että myöhästymme. Nämä ovat tärkeät juhlat, ensimmäiset sitten kuninkaan paluun.
-Luuletko, että kuningas palkitsee sinut vihdoin kaikesta siitä työstä mitä teit hänen ollessaan poissa?
-Ehkä, en tiedä. Kuningas on paluustaan asti keskittynyt lähinnä perheeseensä, voi olla ettei hän ole vielä ajatellut koko asiaa. Mutta nyt meidän on jo kiirehdittävä. Tule, mennään.
Jacob otti vaimonsa käsikynkkään ja yhdessä he astelivat ulkona odottaviin vaunuihin, jotka veisivät markiisiparin kuninkaanlinnaan.
Augusta ei sillä hetkellä olisi voinut olla vähemmän kiinnostuneempi kuninkaanlinnan suuresta kansanjuhlasta. Hänellä riitti juhlittavaa oman tyttärensä syntymäpäivissä.
Amanda Augustantytär.
-Hyvää syntymäpäivää, kulta.
-Kiitos, äiti.
-Mitäs pidät mekosta minkä ostin sinulle lahjaksi?
-Se on ihana. Kiitos, äiti.
Amanda halasi äitiään kiitokseksi.
Amanda meni saman tien etsimään leikkikaveriaan ja löysikin Edwardin pian, tämä kun oli juuri tulossa onnittelemaan syntymäpäiväsankaria. Lapset päättivät ottaa ilon irti, kun Edwardin vanhemmat olivat poissa ja Augusta oli kiireinen hoitaessaan Timothya.
Lapset ehtivät leikkiä pitkän tovin ennen kuin Augusta alkoi huudella Amandaa.
-Minun on mentävä, äiti aikoi alkaa opettaa minua taloudenpitoon.
-Leikitäänkö vielä illalla, ennen kuin äiti ja isä palaavat?
-Joo, jos äiti vaan antaa luvan. Nähdään taas, Eddy!
-Nähdään.
Edward jäi katselemaan, kun Amanda riensi juoksujalkaa siihen suuntaan missä kuuli äitinsä huutavan. Eddy tiesi kuinka paljon muut pojat kiusaisivat, jos saisivat tietää hänen parhaan ystävänsä olevan "pelkkä palvelija". Mutta hän ei välittänyt. Amandan seurassa hän tunsi itsensä tavalliseksi pojaksi, eikä tulevaksi markiisiksi.
***
Koko vaunukyydin ajan, Edward oli tuntenut muiden lasten uteliaan katseen. Hän oli yrittänyt peitellä kasvoja käsillään mutta jälkeä hänen kasvoissaan poltteli. Ja Eddya hävetti, hävetti niin paljon. Miten hän saattaisi kertoa vanhemmilleen mitä koulussa olikaan sattunut? Että häntä paljon nuorempi jaarlin poika Daniel oli liittynyt Edwardin kiusaajien mukaan ja lyönyt häntä, muiden poikien vain ilkkuessa ja nauraessa, haukkuessa mammanpojaksi, kun Eddy oli parhaansa mukaan yrittänyt pidätellä kyyneleitä jotka yrittivät väkipakolla karata hänen silmistään. Miten hän voisi kertoa tämän kaiken, kenellekään?
Emily oli menossa päiväunille, kolmas raskaus oli edennyt jo pitkälle ja markiisitar tunsi olonsa täysin uupuneeksi. Kuitenkin nähdessään kouluvaunujen saapuvan, hän päätti odottaa Edwardia ja kysellä tämän koulupäivästä.
Eddyn pahin pelko toteutui, kun hän astui ovesta sisään ja huomasi äitinsä odottavan häntä.
Voi ei, mitä minä sanon äidille!?
-Herrajumala, Edward! Mitä sinulle on sattunut!
Emily huudahti kauhuissaan nähdessään valtavan jäljen poikansa kasvoilla.
-Mitä sinulle on käynyt? Olitko sinä tappelussa vai mistä olet saanut noin kamalan jäljen kasvoihisi?
Edwardin sydän hakkasi lujaa, kun hän yritti keksiä valhetta äidilleen. Totuutta hän ei voinut kertoa, pelko pettymyksen tuottamisesta oli liian suuri.
-Ei äiti, minä... minä... me leikittiin poikien kanssa koulun pihalla ja kaaduin vahingossa. Siitä tämä jälki on.
-Hmm,
Emily pohti ja tarkkaili poikaansa. Jokin Edwardin äänessä ja katseessa sai hänet epäilemään esikoisensa tarinaa.
-Kerrotko sinä varmasti nyt totuuden? Tuo jälki näyttää kyllä aivan siltä kuin, joku olisi lyönyt sinua.
-Ei, äiti! Minä vain kaaduin, se on totuus.
Edward sanoi ja tunsi valtavan kiven painavan harteillaan. Hän ei ollut koskaan ennen valehdellut äidilleen.
-Jos sinua kiusataan, niin lupaathan kertoa siitä?
-Kyllä, äiti. Mutta... ei minua kiusata.
Emily halasi tiukasti poikaansa. Hän epäröi yhä mutta Edward vakuutteli puhuvansa totta, eikä Emily osannut kuvitellakaan poikansa valehtelevan hänelle.
Kotitehtävänsä tehtyään, Edward meni ulos kartanon laidalla olevaan pieneen puistoon missä hän sai rauhassa miettiä mitä kertoisi isälleen. Äiti oli varmaan jo puhunut isälle, hän ajatteli ja toivoi vain, että isäkin uskoisi hänen valhettaan. Amanda oli myös tullut kiertokoulusta, joka pidettiin kievarin tiloissa, ja oli etsinyt leikkikaveriaan jo pitkään ennen kuin muisti puiston laidalla olevan paikan missä he aina joskus kävivät leikkimässä. Ja sieltä hän löysikin Eddyn.
-Eddy! Mitä ihmettä sinulle on sattunut!?
Amanda istui kauhistuneena ystävänsä viereen. Edward huokaisi syvään ja alkoi kertomaan samaa valhetta Amandalle kuin äidilleen.
-Älä valehtele, ei tuollainen jälki voi tulla kuin tappelusta.
Sitten Eddy murtui ja kertoi Amandalle kaiken. Kuinka hirveää koulussa oli ollut heti ensihetkistä asti. Jatkuvaa pilkkaa, tönimistä ja nyt hän sai vielä pelätä nyrkkejäkin. Eivätkä opettajat välittäneet, eivät edes nyt.
-Mikset kerro vanhemmillesi? Kyllähän markiisi voisi varmasti auttaa, hän saisi ainakin opettajasi välittämään.
-En minä voi. Millainen häpeä se heille olisikaan, jos he saisivat tietää!
Edward painoi päänsä alas.
-Eihän se sinun syysi ole, että ne pojat ovat tuollaisia ääliöitä! Kyllähän vanhempasi sen ymmärtävät jos vain kerrot sen heille.
-En voi, jos he saavat tietää, he varmasti pettyvät minuun. Isä varsinkin. Minusta pitäisi tulla joku päivä markiisi mutta miten tällaisesta nössöstä mikään markiisi voi tulla!?
Edward oli niin kiukkuinen itselleen, että potkaisi jalkansa vieressä olevaa kiveä, joka lensi valtavassa kaaressa vieressä olevaan lampeen. Sillä hetkellä kyyneleet tulivat ja poika vain nyyhkytti. Amanda meni saman tien halaamaan ystäväänsä.
-Et sinä mikään nössö ole! Sinä olet minun paras ystäväni! Jos joku väittää jotain muuta hän saa tulla sanomaan sen suoraan minulle, jos vain uskaltaa!
Valtava kivi tuntui putoavan Edwardin harteilta ja polttavat kyyneleetkin alkoivat helpottaa. Ehkä elämä ei ollutkaan niin kamalaa. Olihan hänellä Amanda.
***
Seuraavassa osassa:
***
Aikansa se kesti, mutta vihdoin on uusi osa Greengrassia luettavananne :) Ette arvaakaan kuinka vaikea tätä osaa oli ensinnäkin pelata saati kirjoittaa. Markiisien kohdalla, kun perheessä on ainakin periaatteessa kaikki kunnossa eikä suurta draamaa ole näköpiirissä niin pelaaminen alkoi olla vähän *köh* puisevaa *köh*... No, kunhan toinen polvi tästä vielä kasvaa niin sanotaanko, että markiiseillakin alkaa tapahtua ;) Toivottavasti osa kuitenkin miellytti teitä lukijoita, kun ainakin omasta mielestäni tästä kehkeytyikin ihan kelpo osa loppujen lopuksi :)
Ensi osassa ollaan Wimingtonien luona ja siellä on sitten luvassa paljon, paljon, draamaa...
Nyt kommentoimaan!
-Amber-
